Ora-Team on perustettu 1991 Ora-Huolto T:mi kiinteistöjen korjauksiin ja huoltoon.

Vuonna 1995 liiketoimintamme oli kasvanut niin paljon, että tuli aika tehdä yritysmuodon muutos ja samalla luopua kiinteistöjen huollosta. Yrityksen uudeksi nimeksi tuli Ora-Team Oy. Alussa teimme paljon erilaisia vesivahinkokorjauksia. Näistä saatiin hyvä pohja ja osaaminen siirtyä hieman isompiin kiinteistöjen korjauksiin.

Nykyisin teemme vesivahinkokorjausten lisäksi vesijohto- ja linjasaneerauksia kiinteistöjen sisäpuolella sekä julkisivu- ja parvekekorjauksia kiinteistöjen ulkopuolilla. Voidaankin sanoa, että olemme kasvaneet järkevästi pikkuhiljaa ja samalla kartuttaneet osaamistamme.

Tällä hetkellä meillä on parikymmentä omaa työntekijää sekä iso joukko yhteistyökumppaneita tukenamme.

Vuosittain saneeraamme 100 – 150 kylpyhuonetta eli 2-3 linjasaneerausta sekä 1 – 3 julkisivu kohdetta.

Liikevaihtomme oli edellisellä tilikaudella yli 3 miljoonaa euroa.